Artikkelit

Abstrakti arktisuus

Kirjoittanut: Eva-Johanna Mäkinen
Teoksessa: Nyt – Lapin taiteilijaseura 20 vuotta
Toimittaneet: Tuija Hautala-Hirvioja ja Sisko Ylimartimo
Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus, 2010.

Abstrakti arktisuus

Lapin taiteilijaseuran taiteilijoista useat tekevät abstraktia taidetta: abstraktia ekspressionismia, minimalismia ja konkretismia. Abstraktissa taiteessa on kiehtovaa abstraktin ekspressionismin tai informalismin näennäinen spontaanisuus ja siveltimenvetojen huolettomuuteen kätkeytyvä vankka ammattitaito tai kovareunakonkretismin viiltävän värisevät värien rinnastukset, jotka sisältävät kokonaisen maailman. On kiinnostavaa pohtia, jättävätkö Lapin luonto, maiseman avaruus tai vuodenaikojen vaihtelut jälkensä Lapin taiteilijaseuran taiteilijoiden siveltimenvetoihin ja väririnnastuksiin, vaikka abstraktissa taiteessa esittävyys halutaan usein häivyttää väreiksi, pinnoiksi, pisteiksi tai viivoiksi. Minkälaisen vivahteen ja lisämausteen abstraktin taiteen kenttään tuo pohjoinen leveyspiiri, Ultima Thule? Näkyvätkö marraskuun sininen kaamos, kevättalven häikäisevä ja silmiä hivelevä kirkas valo tai kesän kaiken paljastava loppumaton päivä lappilaisessa abstraktissa taiteessa?

Abstraktin taiteen määrittelyä

Abstraktiksi taiteeksi sanotaan taidetta, jossa esitettävä asia pelkistetään tai tyylitellään muotojen ja värien avulla oman aikakautensa ja kulttuurinsa esteettisten käsitysten mukaisesti. Se välttää illuusiota todellisuudesta, mutta se ei sivuuta ihmisen visuaalista kokemuspiiriä. (Kämäräinen & Kallio 1991, 11 – 12.) 

Abstrakti taide voidaan jakaa puristiseen, vapaamuotoiseen eli spontaaniin tai minimalistiseen abstraktioon. Puristisessa abstraktiossa kuviot viittaavat vain itseensä ja asettuvat kuvapinnalle vaikuttaen toisiinsa muotoina ja väreinä. Vapaamuotoinen eli spontaani abstraktio haluaa tuoda esille taiteilijan eleet ja läsnäolon teoksen tekovaiheessa. Abstrakti ekspressionismi kuuluu spontaanin abstraktion piiriin, jossa korostuu myös itseilmaisu. Jackson Pollockin sanoin: ”en niinkään halua kuvailla vaan ilmaista itseäni”. Minimalistinen abstraktio puolestaan korostaa vähäeleisyyttä ja tautologiaa ja vastustaa itseilmaisua. (Kuusamo 2003, 169)  Spontaania abstraktia taidetta Lapin  taiteilijaseurassa ovat tehneet Liisa Rautiainen, Pirjo Nykänen, Paula Suominen, Marjo Hyttinen, Richard Kautto, Henri Hagman, Pekka Syväniemi,  Kalle Lampela ja Detleff Trefz. Esa Meltauksen, Ulla Niskasen ja Stephen Prattin maalauksissa on nähtävissä häivähdyksiä luonnonelementeistä. Hengeltään puristiseen abstraktioon voidaan lukea monia Olavi Korolaisen, Juhani Tuomisen, Toivo Hoskarin, Liisa Karintauksen, Raija Aulan teoksia ja Anna-Mari Meltauksen teoksia. Vähäeleistä minimalismia tekevät Markku Heikkilä, John Court ja Kari Tuisku.

Abstrakti ekspressionismi ja informalismi 

Abstrakti ekspressionismi kuvaa 1950-luvulla Amerikassa syntynyttä ei-geometristä, abstraktia taidetta. Kandinskyn maalauksista vuosilta 1910 – 1914 käytettiin myös samaa nimitystä.  Muita abstraktin taiteen amerikkalaisia edustajia ovat Arshile Gorgyn, Jackson Pollockin,  Willem de Koonig ja Mark Rothko. (Kämäräinen & Kallio 1991, 11)Abstraktit ekspressionistit eivät halunneet suunnitella etukäteen maalauksiaan ja he vastustivat perinteisiä tyylejä. Väriä roiskittiin tai tiputettiin kankaalle automaattisilla ja ennalta harkitsemattomilla ruumiin liikkeillä ja pyrittiin vaistonvaraiseen ja spontaaniin ilmaisutapaan. Maalaustavan nimeksi ehdotettiin nimeä toimintamaalaus, ’action painting’ tai ’drip painting’. Tavoitteena oli päästä selville alitajunnan sisällöstä maalaamisen avulla. Kiinnostus intiaanien taiteeseen  ja uskontoon, zen-buddismiin ja syvyyspsykologi C.G. Jungin teorioihin arkkityyppisistä symboleista vaikuttivat abstraktien ekspressionistien taiteen taustalla. (Kämäräinen & Kallio 1991, 11) Sukua amerikkalaiselle abstraktille ekspressionismille oli Euroopassa syntynyt taidesuuntaus nimeltään informalismi, ranskalaiselta nimeltään l’art informel eli taide ilman muotoa. Kaikki esittävät elementit ja geometriset muodot karsittiin pois ja työskentelytapa oli spontaania tässä materiaalimaalaukseksi kutsutussa suuntauksessa. Maalaukset tehtiin sekatekniikalla ja niihin yhdistettiin hiekkaa, räsyjä ja muita materiaaleja. (Kallio et al. 1991a, 235)

Abstraktin taiteen rantautuminen Suomeen ja tienraivaajia Lapissa

Lapin läänintaiteilijaksi vuonna 1974 valittu ja Kemijärvellä opettajana toiminut Pentti Tulla esitteli abstraktia taidetta pohjoisen ihmisille kierrättämällä aikalaistaiteen kokoelmaa ympäri lääniä. Tulla kuului konstruktivistiseen Dimensio-ryhmään. Hänen mielestään Lapin maisemien kuvaus oli kaluttu loppuun ja hän pelkisti aiheensa merkeiksi, joissa yhteys ulkopuoliseen maailmaan oli  katkaistu, mutta pohjoisen valo ja värit jäivät hehkumaan värien rinnastuksissa ja systemaattisesti rakennetuissa sommitelmissa. (Sinisalo 2003, 109 – 110.)  Reidar Särestöniemi on myös merkittävä abstraktin taiteen  tienraivaaja Lapissa. Särestöniemen värikkäät, informalistiset ja intensiiviset maisemakuvaukset 1960 – luvulla edustavat primitiivistä ekspressionismia, joissa kuvastuu Lapin luonnonmystiikka (Sinisalo 1990, 187).

Muina abstraktin taiteen tienraivaajia lappilaisessa taiteessa voidaan pitää muutamia Ryhmä Kemiin kuuluneita taiteilijoita: Toivo Hoskaria, Olavi Korolaista, Liisa Rautiaista ja Nina Vanasta. Ryhmä Kemi järjesti useita näyttelyitä yhdessä sekä Suomessa että ulkomailla, joista ensimmäinen oli vuonna 1966 Tornion ammattikoulun juhlasalissa. Ryhmän jäsenet pitivät abstraktin taiteen vastaanottoa ennakkoluulottomana, sillä lähes puolet teoksista ostettiin. Teoksissa nähtiin enemmänkin eurooppalaisia kuin pohjoissuomalaisia värimaailmoja. (Harju 2007, 37)

Suomalaiset taiteilijat suuntasivat 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa Eurooppaan, varsinkin Pariisiin saamaan tuoreita vaikutelmia, solmimaan yhteyksiä ja tutustumaan taiteen uusiin suuntauksiin ja visuaaliseen kieleen (Karjalainen 2003, 90 – 93). Myös pohjoisen taiteilijat matkustivat,  kemiläiset taiteilijat ja kuvaamataiteen opettajat, Nina Vanas ja Liisa Rautiainen, matkustivat 1950-luvulla Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Osloon tutustumaan taidemuseoihin ja kansainvälisiin taiteen virtauksiin. Pariisikaan ei jäänyt vieraaksi  ja siellä mm. Picasson, Rodinin tuotanto ja Legerin näyttely olivat kiinnostuksen kohteena. (Hautala-Hirvioja 1999, 15)

Informalismin vapaa ja spontaani vaistonvarainen maalaustapa, jota nähtiin Venetsian biennaaleissa vuosina 1958 ja 1960,  teki voimakkaan vaikutuksen Ryhmä Kemin taiteilijoihin Nina Vanakseen, Liisa Rautiaiseen ja Olavi Korolaiseen. Pienet kankaat eivät enää riittäneet voimakkaille siveltimenvedoille ja monista maalikerroksista koostuneille teoksille, joissa viivat ja pinnat tuntuivat elävän itsenäistä elämäänsä riehakkaasti ja huolettomina hehkuen. (Hautala-Hirvioja 1999, 18) Vanas maalasi vuosina1965 – 75 informalistisia, sommittelultaan varmaotteisia ja värimaailmaltaan mystisävytteisiä ja rikkaita teoksia, joissa oli käytetty gesso-massaa pintastruktuurin rakentamiseen. (Rautiainen, Seitamaa-Oravala & Vanas 1986, 37)

Lappilaisen taiteen Grand Old Lady

Ryhmä Kemiin 1960-luvulla kuulunut Liisa Rautiainen on vuonna 1919 Kemissä syntynyt lappilaisen taiteen Grand Old Lady, joka on jo viidenkymmenen vuoden ajan maalannut ensin kuvaamataidon opettajan työnsä rinnalla ja eläkkeelle jäätyään päätoimisesti. Kemin tyttölyseon kuvaamataidon opettaja Nina Vanas antoi yksityisopetusta Liisa Rautiaiselle piirustuksessa ja maalauksessa 1950-luvun alussa ja  huomasi oppilaansa lahjakkuuden  kehottaen tätä pyrkimään Ateneumiin. (Hautala-Hirvioja 1999, 14).

Rautiaisen pitkälle ja tuotteliaalle uralle mahtuu monia erilaisia modernin taiteen suuntauksia esittävästä ekspressiivisestä maalauksesta kubistiseen ilmaisuun ja  ei-esittävään taiteeseen, informalismista kovareuna konkretismin kautta  abstraktiin maalaukseen.  (Sarrala 2003a) Optis-kineettisen kauden esinerakennelmia 1960 – luvulla seurasivat tarkasti suurennetut, geometrisiin lyijykynäluonnoksiin perustuvat  maalaukset, joista hän sai vaikutteet väreihin luonnosta, puista, lehdistä tai neulaspoluista. (Hautala-Hirvioja 1999, 19 – 20). Rautiainen promovoitiin Lapin yliopiston taiteen kunniatohtoriksi vuonna 1992.

Rautiaista on pidetty eräänä merkittävimmistä abstraktin taiteen maalareista Suomessa.  Suurissa maalauksissaan hän tutkii tunnetiloja värimaailmojen avulla.  (Sarrala 2003a) Rautiaisen 1990-luvulta alkaen maalaukset muuttuivat voimakkaan ekspressiivisiksi. Maalauspohjat suurentuivat, kapeat pystypohjat olivat dramaattisia ja töissä alkoi olla useita maalikerroksia, valutusjälkiä ja roiskeita. Värit olivat toisinaan hyvin tummia ja toisinaan vaaleita, joita saattoivat korostaa kirkkaat keltaiset, vihreät ja punaiset kohdat ja hiilellä piirretty viiva alkoi näytellä tärkeää osaa. Nimissä kuvastui melankolisuus; Päivien lähtö, Mielen matkat, Huoli, Oma umpihanki ja Risti. (Vuorenmaa 2003a) Rautiaisen tapa käyttää viivaa esiintyy kameleonttimaisesti muuntuen, vuoroin kokonaisuutta aggressiivisesti halliten tai riimustelunomaisesti ja maalauksellisesti kulkien. Välillä viivaa on pehmennetty peittämällä tai murtaen. (Keskitalo 1999) Rautiaisen suurikokoista teosta ekspressiivisiä Gravita maalausta vuodelta 1992 katsellessa taiteilijan eleet ja tapa käyttää sivellintä ovat selkeästi näkyvissä. Joissakin kohdissa on havaittavissa käden tai sormien jäljet kuin muinaisissa luolamaalauksissa. Joskus synkkien sävyjen joukossa hohtaa kirkkaita, hehkuvia värejä. Oikealla puolella olevan pystysuoran viivasto tuo mieleen vesiputouksen. Spontaanien ekspressiivisten maalausten taustalla hahmottuu selkeä rakenne vaakasuorine ja pystysuorine viivoineen ja tasoineen, joiden ansiosta maalaukset ovat dynaamisen tasapainoisia. Syyskuussa 2009 yhdeksänkymmentä vuotta täyttänyt maalari tekee yhä taidetta aktiivisesti ja osallistuu näyttelyihin.

Värillistä energiaa

Pimeän ääni -teoksessa maisemallisen tilan yläpuolella maalattu dekoratiivinen pitsiliinakuvio yllättää Pirjo Nykäsen maalauksessa. Ihmiskasvot saattavat kuultaa maalauksissa vuosisatojen takaa samaan tapaan kuin Kuutti Lavosen teoksissa. (Niskala 1999) Nykänen on löytänyt tyylilleen uusia vivahteita ja ulottuvuuksia. Vadelmaiseksi -nimetty sarja on öljyvärein toteutettu, mutta vaikutelma on kolmiulotteinen ja työn voi nähdä monella tavalla. (Kautto 2006) Nykäsen teoksissa Maisema ja Transformaatio väripintojen rajat ovat utuisia ja pehmeitä. Teoksessa Maisema pitsimäinen säännöllinen kuvio rinnastuu maalaukselliseen siveltimenkäyttöön.

Graafiset elementit ja paksuilla värikerroksilla käsitellyt pinnat yhdistyvät  Richard Kauton maalauksissa mielenkiintoisella tavalla.  Graafiset elementit viittaavat uskontoon, luontoon tai ihmiseen. Kuvapinta on jaettu terävästi ja selkeästi. Väripinta on joskus myös rinnastettu johonkin kolmiulotteiseen objektiin, joka on kiinnitetty teokseen. Teoksessa Kosioretki on vahvaa tunnelatausta ja symboliikkaa. Oviverho, Kotimetsä palaa ja Sateen jälkeen edustavat abstraktia ekspressionismia ja niissä värikerrokset ovat paksuja. Teoksen Kotimetsä palaa siveltimenvedoista syntyvä liike on dramaattista. Myös Kalle Lampelan 1990-luvun lopun maalaukset ovat ekspressiivisiä, voimakkaita ja riemullisia monilla maalauskerroksilla tehtyjä töitä. Maalausten maailma tuo mieleen avaruusseikkailut, tietokonepelit tai solukot. Maalikerrosten paksuus synnyttää voimakkaan materiaalisen tunnun. (Kosonen)

Spontaanit siveltimen vedot risteilevät kankailla Henri Hagmanin kalliomaalauksia tai nykyajan graffitit mieleen tuovissa, värillistä energiaa sisältävissä maalauksissa. Teokset on nimetty Maalauksiksi ja ne kertovat näin taiteen universaalin ja anonyymin luonteen etsimisestä.  (Turkki  2007) Hänen mielestään osa taiteesta kuuluu ihmisen henkiseen elämään ja voi avata ovia korkeimmille tietoisuuden asteille. Eläytyessään maalaukseen katsoja voi kokea valaistumisen kokemuksia, psyykkisen ajan pysähtymistä, jolloin maailman monimuotoisuus ja olemassaolon ihme havahduttavat arkipäivän rutiineista. Taiteilijalle maalaaminen merkitsee oman itseensä ja maailman välisen suhteen tiedostamista uudella ja tarkemmalla tavalla ja hyvän maalauksen äärellä katselijalla on mahdollisuus eheytyä. (Lappalainen 2007) Hagmanin akryylillä ja öljyllä toteutettu maalaus Those, or actually already it happens on melkein symmetrinen muodoltaan. Siveltimenvedot ovat lyhyehköjä ja vertikaaleja. Keskellä maalausta siveltimenvedot tihentyvät pinnoiksi, jotka välittävät syvyysvaikutelman. Värimaailma muodostuu ruskean ja okran sävyistä sekä kirkkaista vihreistä ja sinisistä.

Torniolaisen graafikon Ari Alatalon kuvakieli on ehdottomasti abstraktia. Hän ei edes nimeä teoksiaan vaan haluaa katsojan itse tulkitsevan kuvien viivoja ja pintoja. Hän on opiskellut Limingan ja Peräpohjolan opistoissa. (Lappalainen 2003b) Geometriset muodot, neliö, rasti ja risti on yhdistetty kaiverrusjälkien eläviin viivastoihin ja yksityiskohtiin. (Vuorenmaa 2003b) Alatalon grafiikka on niukkasävyistä. Viivankäyttö ja viivarykelmät viittaavat abstraktiin ekspressionismiin ja action painting -tyyliin tai primitiiviseen taiteeseen. ( Lampela 2002d)

Ulla Niskasen ja Esa Meltauksen akvarellit muistuttavat toisiaan. Meltaus maalaa akvarelleja, koska hän pitää vesivärin sattumanvaraisuudesta ja koska vesivärit ovat helpommin kädenulottuvilla kuin öljyvärit. Meltauksen maalausten aiheena on usein monitulkintainen olento, jota taiteilija on työstänyt noin kymmenen vuotta. Teoksilla ei ole nimiä, koska Meltaus haluaa jättää tilaa katsojan tulkinnalle. Nimien keksiminen on taiteilijan mielestä haastavaa. Vuoropuhelu ja kontaktit katsojien kanssa ovat hänelle tärkeitä ja siksi katsojia pyydetään nimeämään teoksia. Osa akvarelleista on isokokoisia ja pienet akvarellit selittävät ja säestävät niitä. Isot ja pienet akvarellit muodostavat toisiaan tukevia pareja. Meltaus kertoo, ettei hän luonnostele akvarellejaan. Pienemmät maalaukset toimivat kuin isojen akvarellien hakemistoina ja taiteilijan ajatuksien selventäjinä ja usein edeltävät isoja akvarelleja. Joskus pienet akvarellit syntyvät viimeiseksi. ( Melamies 2004) Meltauksen akvarelleissa voi aistia syvyyteen aukenevia tiloja, muistumia maisemista, avautuvia ovia, piirteitä luonnonelementeistä tai veden välkkeestä.

Alun perin helsinkiläinen Ulla Niskanen  on opettanut 30 vuotta kuvataidetta Rovaniemellä. Näyttelyssään Välimatka Niskanen esitteli maalauksia kaamoksen yöstä junamatkaltaan Rovaniemen ja Helsingin väliltä. Huolimatta kaamoksen pimeydestä ja synkkyydestä pimeys voi olla lohduttavaa hartautta ja hiljaisuutta, joka tekee hyvää ihmisen mielelle. Pimeys voi tarjota syliä muistuttavan suojan. Niskanen tallensi öisen junamatkan voimakkaita vaikutelmia muistinvaraisesti tussilla ja vesiväreillä. Myöhemmin hän maalasi temperaöljymaalauksia luonnostensa pohjalta. Öisen junamatkan visuaaliset elämykset ikkunoiden ohi vilahtelevine tummine maisemineen, heijastelevine katulamppuineen, mutta myös sarastuksen hetkineen ovat suodattuneet lähes abstrakteiksi maalauksiksi. (Järvinen 2003) Niskasen akvarellisarjassa Yöjunalla pohjoiseen näkyy liikkeen vaikutelma satunnaisten öisten katulamppujen valaistessa maiseman yksityiskohtia ja verkkokalvolle piirtyviä paloja maisemasta: taivasta vasten piirtyvää metsää, pellonreunaa tai kappaleen etäisyyteen johtavaa tietä. (Niskala 2003b)

Düsseldorfista Keminmaalle muuttanut Detleff Trefz pitää Keminmaalla galleriaa nimeltä Mikä Maku Artworld. Treft ystävystyi Liisa Rautiaisen kanssa ja lähti pohjoiseen katsomaan valoa.  Hän on valokuvaaja, joka on alkoi  maalata Rautiaisen kannustuksesta ja Lapissa syntynyt voimakkaan ekspressiivisiä, informalistisia teoksia. (Pekkala 2008) Trefz yhdistää maalaustensa paksuihin värimassoihin luonnonmateriaaleja tai vaikka palasia särkyneistä ruukuista. Värit ovat kirkkaita ja siveltimenvedot leveitä ja spontaaneja. Teos 3 week in spring on loistavan keltainen maalaus, jossa siveltimenvedot näyttävät tanssivan kevätauringon tahdissa. Hallitseva helakankeltainen vaihtuu välillä okraan tai vihertävään keltaiseen. Kompositiota tasapainottavat kirkkaat oranssit elävät viivat.

Rikkaat värimaailmat  hehkuvat Paula Suomisen spontaaneissa ja värikkäissä maalauksissa. Suominen on maalannut kaksi teosta nimeltä Aurinkolehto,  joiden värit hehkuvat  ja tuntuvat kylpevän voimakkaassa auringossa ja valossa. Väririnnastukset väreilevät energiaa ja siellä täällä huokuu kylmyyttä viileä turkoosinsininen kaistale.  Muodot ovat pyöreitä ja orgaanisia kuin elävät kasvit. Viiva on katkonaista ja herkkää. Puutarha – nimistä  maalausta hallitsee kylmä turkoosi ja  sinisen sävyt, jotka risteilevät paksuina viivastoina kankaalla. Myös Stephen Prattin maalauksessa The Human stain on havaittavissa luonnonelementtejä ja maisemallisia elementtejä, jotka lomittuvat abstraktin ilmaisun kanssa. Kasvit ovat tunnistettavia, mutta liioitellun suuria ja kookkaita. Horisontti on korkealla ja antaa vaikutelman sammakkoperspektiivistä.

Pekka Syväniemi käyttää töissään pallorasteripintaa, joiden alla leijuvat monitulkintaiset vapaat abstraktiot. Osa abstraktioista tuo mieleen figuratiivisia naisen muotoja. Häivähdys onnesta on akryylimaalaus, jossa on yhdistetty pyöreä muoto vaaleanvihreisiin ja punaokran sävyihin. Teosten värimaailmaa hallitsevat vaaleanvihreät, siniset ja okransävyt. Maalaustapa on spontaania ja nopeaa, mutta hallittua. ( Lampela 2000)

Taidegraafikko ja valokuvaaja Marjo Hyttinen on tehnyt Mark Rothko vaikutteisia Maisemakartta– nimisiä grafiikanvedoksia. Värimaailma on tummaa sinistä, sinipunaista ja tummaa okraa. Hyttisen töissä muodot toistavat muodostaen yhtenäisen kokonaisuuden. Kartanpiirtäjä–  ja Variaatioita -sarjassa ohut viiva käy vuoropuhelua värikenttien kanssa. (Lampela 2002c) Lapin maisema  tunturimaisemineen häivähtää unenomaisesti teoksessa Map Mundi, jossa suurpiirteiset lastan vedot peittävät osan maisemasta ja muistuttavat saksalaisen Gerhard Richterin teoksista.  Maalauksen kaukaisuuteen etääntyvä sininen ja horisontiksi suoristuva musta viiva tuovat mieleen talven sinisen hetken tai pohjoisen talven hyytävä kylmyyden. Auringon viimeinen tulipunaisesta aniliiniin värjäytyvä kajo näyttää kääntyneen pystysuoraksi pinnaksi taiteilijan kankaalla. Okran ja valkoisen  väriset osat kehystävät maisemaa  ikkunan tavoin, joka johdattaa katseen ulos kylmyyteen. Teoksen vaalean osan uurteisuus kertoo ehkä lumen valkoisuudesta.

Konkreettinen taide ja konstruktivismi

Konkreettinen taide on taidetta, jossa kuva muodostuu puhtaista plastisista elementeistä eli tasoista ja väreistä. Kuva maalataan ilman pyrkimystä syvyysvaikutelmaan ja pysytään kaksiulotteisessa pinnassa. Konkreettisia ovat värit, viivat ja pinnat. (Kallio et al. 1991c, 328)

Olavi Korolainen on itseoppinut taiteilija., joka esitteli töitään ensimmäisen kerran vuonna 1957 Lapin taiteen vuosinäyttelyssä. Jo ensimmäisessä näyttelyssä ne erottuivat omaperäisinä ja maalauksellisina modernistisina teoksina muiden lappilaistaiteilijoiden töistä. Näyttelyn jälkeen Korolainen tutustui muihin kemiläisiin taiteilijoihin: Harry Porkoon, Nina Vanakseen ja Liisa Rautiaiseen. Korolainen on maalannut 14-vuotiaasta lähtien, kun hän sai evakkomatkallaan ensimmäiset öljyvärit Ruotsista. Muistoihin on jäänyt voimakkaana käynti Tampereen taidemuseossa sodan aikana ja maalaus keinussa istuvasta tytöstä. Ompelijaäitinsä ranskalaisista ja saksalaisista muotilehdistä taiteesta kiinnostunut poika löysi taidekuvia ja sai ensikosketuksen moderniin taiteeseen. Aluksi Korolainen pelkisti maisemia ja asetelmia cezannemaiseen tyyliin. Korolaisen maalaukset ovat sommittelullisesti kurinalaisia ja analyyttisia ja  geometriset elementit ovat niissä läsnä. Hän on  kokeillut niin informalismia kuin muita abstraktin taiteen suuntauksia ja suodattanut ne omaan taiteeseensa. Korolainen on ensisijaisesti koloristi, jonka ”ismiä” on kutsuttu leikillisesti ”korolismiksi”. Korolainen on käyttänyt maalauspohjanaan alumiinia, reliefiksi rouhittua puuta ja jopa aukaistuja kirjekuoria ja pakkauslaatikoita. (Nevaranta 1998, 5-8)

Korolaisen maalaukset ovat pelkistyneitä, koloristisia ja konstruktiivisia maalauksia. Väripinnat ovat voimakkaita oransseja, keltaisia, punaisia tai mustia. (Sarrala 2003b) Hän näki seitsemäntoistavuotiaana venäläisen abstraktin taiteen uranuurtajan Malevitsin maalauksia ja kiinnostui abstraktin taiteen ilmaisutavasta. Figuuri on läsnä hänen maalauksissaan, vaikka vain viitteellisenä. Geometriset leikkaukset ja vivahteikas sivellintekniikka ovat ominaisia hänelle. (Seppä 1999)

Myös Ryhmä Kemiin kuuluneen  Toivo Hoskarin,  teoksia nähtiin ensi kerran vuonna 1957 Lapin taiteen vuosinäyttelyssä Kemissä. Hoskari on Korolaisen lailla itseoppinut taiteilija, joka ensimmäisen näyttelyn jälkeen osallistui moniin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla Ryhmä Kemin kanssa. Vuoden 1969 yksityisnäyttelyä  Galleria Pinxissä Helsingissä  seurasivat näyttelyt  Lontoon ja Chesterin yksityisissä gallerioissa. Hoskari maalasi enimmäkseen öljymaalauksia, mutta teki myös grafiikkaa ja mosaiikkeja. Abstraktin ilmaisun myötä 1960-luvulla hänen maalauksiinsa ilmestyivät neliöt, kolmiot ja ympyrät, mutta värit pysyivät niukkoina. Muodoissa tavoiteltiin täydellisyyttä ja ne olivat matemaattisen tarkasti laskettuja. 1970-luvulla taiteilija palasi luonnosta saatuihin lähtökohtiin, jotka hän yhdisti geometrisiin ja konstruktivistisiin muotoihin. Värit hehkuivat sekoittamattomina ja voimakkaina ja saivat pääosan. Hoskarin tuotantoa on luonnehdittu abstraktis – kubistiseksi ja konstruktivistiseksi. (Harju 2007, 55)

Matka Istanbuliin vuonna 1987 muutti  Juhani Tuomisen  taiteen suunnan. Turkkilaisten hautakammioiden eli türbejen odottava ja harras ilmapiiri vangitsi taiteilijan mielen. Hautaholvien itäinen estetiikka turkkilaisine kankaineen, painokuvineen ja päällekkäisine kalkkimaalikerroksineen ovat muodostaneet Tuomiselle ehtymättömän lähteen rakentaa pelkistyneitä kompositioita. Joskus pelkkä kolmionmuotoinen ovenraosta pilkottava auringonläikkä hautahuoneen lattialla riittää lähtökohdaksi modernistiselle maalaukselle. Puhtaat ja pelkistyneet muodot ovat emotionaalisesti sävyttyneitä ja eksistentiaalisessa mielessä syviä ja kerroksellisia. (Tamás & Vuojala 2004, 14) Haudat kiehtovat Tuomista, koska ne ovat kuin odotushuoneita elämän ja kuoleman välillä (Lappalainen, 2003a). Joskus myös dervissien riitti on muuttunut maalauksissa rytmiksi ja aivan kuin venyttänyt jotkut maalauksista pitkänomaisiksi. (Lapin Kansa 12.3.2003) Tärkeintä Tuomiselle on tunnekokemuksen välittäminen ja länsimaisen modernistisen ja  itämaisen kuva-ajattelun yhdistäminen. Hän pitää lähtökohtanaan hetkellisiä oivaltamisen kokemuksia vieraassa kulttuurissa ja eläytyy värien kautta aiheisiinsa. (Partanen & Tausta 1999)

Tuomisen ilmaisu on omaleimaista abstraktia taidetta, jossa yhdistyvät suomalainen konstruktivistinen perinne ja Lähi-Idän koristemuodot väreineen ja valoineen. Analyyttinen konstruktivismi ja runollisuus muodostavat niukkailmeisen, mutta sisäisesti rikkaan kokonaisuuden. Tuomisen on sanottu kuuluvan samaan ryhmään kuin Göran Augustson, Tor Arne ja Carolus Enckell. Rovaniemen hovioikeuden tiloissa sijaitsee Tuomisen 18-osainen Odotushuone-niminen maalaus. (Lapin Kansa 10.12.99) Tuomisen teoksia katsellessa herää mielikuva syvyysilluusiosta: ylöspäin aukeavista ovista ja ylöspäin viettävistä tiloista tai raollaan olevista ja kutsuvista ovista.

Liisa Karintauksen maalaukset ovat puoliabstrakteja töitä, joissa on havaittavissa maisemallisia elementtejä. Esimerkiksi Spring, One-room flat, The outdoor Swimming pool ja Blue and gray rooms. Raija Aula tekee tietokonegrafiikkaa,  jotka koostuvat geometrisistä kuvioista. Teokset on jaettu  voimakasvärisiin värikenttiin tai viivoihin matemaattisen tarkasti. Annamari Meltaus maalaa geometrisistä elementeistä ja orgaanisista muodoista koostuvia maalauksia. Puhalla tuuleni puhalla – teos on pitkänomainen maalaus, jossa on havaittavissa maisemallisia elementtejä.

Minimalismi

Minimalistisissa maalauksissa muoto ja väri vaihtelevat vain vähän ja taiteilijan oma kädenjälki on pyritty häivyttämään. Teos voi rakentua erilaisista elementeistä  tai muistuttaa teollisia tuotteita. Andy Warholin ja Claes Oldenburgin sarjalliset, yksinkertaisia elementtejä määrätyin periaattein toistavat teokset ovat minimalistista taidetta. (Kallio et al. 1991b, 416)

Markku Heikkilän teokset ovat selkeitä ja pelkistettyjä ja niissä taiteilija keskittyy usein tutkimaan yhden kuvan peruselementin eli viivan kulkua. Teoksessaan Kirjamaalaus hän on käyttänyt viivaa luonnosmaisesti ja samalla tarkasti. Teoksen viivastruktuuri muistuttaa matojen tai kuoriaisten kulkureittejä puun ja kuoren välissä. (Lampela 2002b) Heikkilän viiva on varmaotteista akvarelleissa ja  kehon pyörivä liike on aistittavissa (Lampela 2002a). Näyttelyssä Works Rovaniemen taidemuseossa keväällä 2009 Heikkilä tutkii Delta-sarja nimisissä maalauksissaan joen olemusta ja kulkua.  Viiva tekee pyöriviä liikkeitä ja tihenee asteittain työstä toiseen. Kerma– maalauksissaan, jossa on kaadettu kermaa joen rannalle, hän antaa viivan itse etsiä tiensä ja muodostaa kuvioita. Näistä sattumanvaraisista tuulen ja veden liikkeestä syntyneistä kuvioista, hän on ottanut valokuvia.

Lapin tiepiirin aulassa  on Heikkilän symmetrinen Valosilta-maalaus. Hän kuvasi sillanrakentamisen vaiheita kuvataiteilijan näkökulmasta ja sillan virtapilareista löytyi pyöreä muoto kuusiosaiseen isokokoiseen maalaukseen. Teoksen vaalea väritys symboloi valoa. Teoksessa on myös neljä suorakaiteen muotoista osaa. Pyöreät osat symboloivat taivaankappaleita tai vedenpyörteitä. (Vakkuri 2000)

Englannista Lappiin muuttaneen John Courtin piirrokset ovat värittömiä, mustavalkoisia tai hopeanvärisiä, eikä niitä ei ole nimetty. Ympyrämuodot, jotka on täytetty spriraalimaisesti kirjoitusta muistuttavalla pintastruktuurilla, toistuvat piirustuksissa. Pintastruktuuri ja hopeanhohtoinen grafiitti johdattaa ajatukset mandalakuvioihin. Lähtökohtanaan piirustuksissaan Courtilla on sanat ja kirjoittaminen, joka tuotti hänelle vaikeuksia kouluaikoina. Piirtäminen on auttanut taiteilijaa rakentamaan itseluottamustaan. Courtin taidetta leimaa järjestelmällisyys ja aika. Performanssit, joita hän myös tekee, kestävät työpäivän verran eli kahdeksan tuntia ja niiden tuloksena syntyy usein piirustus.

Kari Tuisku on jakanut maalauksensa pintoihin, jotka muodostavat vastaväripareja.  Maalauksissa on käytetty eläinhahmoja ja viivastoista ja pisteistä muodostuvia ympyröitä ja muita harmonisia kuvioita. (Kosonen 2003)

Abstrakti  kuvanveisto

Venäläisten konstruktivistien ajatukset 1900-luvun alussa viitoittivat abstraktin kuvanveiston tietä. Lähtökohtana oli uusi tilakäsitys ja uudet materiaalit. Veistoksia ei enää pelkästään veistetty tai muotoiltu, vaan ne rakennettiin useista osista. (Kämäräinen & Kallio 1991, 13)

Rovaniemeltä kotoisin oleva ja Lapin yliopiston taiteen kunniatohtoriksi promovoitu Kari Huhtamo on Suomen tunnetuimpia kuvanveistäjiä. Rovaniemellä on useita Huhtamon teoksia: Jälleenrakennuksen muistomerkki, teräskonstruktio kaupungin keskustassa ja M.A. Castrenin muistomerkki Lapin maakuntakirjaston seinässä. Kemijoen voimaa kuvaava teos on kaupungintalon aulassa. Huhtamo kertoo teräksen soveltuvan omaan tapaansa ajatella ja työskennellä ja teräksen jäljen miellyttävän häntä. Julkisissa veistoksissaan hän käyttää torniolaista terästä, joka on taivutettu, kantattu, leikattu tai rei’itetty. Veistosten valmistamiseen tarvitaan niin levyseppiä kuin insinöörejäkin, koska taiteilijan  piirustusten ja pienoismallien mukaan konepajalla tehdään veistos. (Lappalainen 2003c) Kari Huhtamon taidesäätiö on sijoittanut Lapin yliopiston yleisötiloihin ja pihoille on 22 Huhtamon teosta, mm. Luna Polaris vuodelta 2003 ja Metsän kaikuja vuodelta 1999 lisäksi tilaustyö Flamma Artis mobile vuodelta 2006 sijaitsee taiteiden tiedekunnan agorassa.

Syksyllä 2009 Huhtamolla on näyttely Tretjakovin galleriassa, Moskovassa, samassa museossa, jossa on kuuluisien venäläisten abstraktien taiteilijoiden, Kasimir Malevitsin ja Vasily Kandinskyn töitä. Näyttelyssä on esillä lähes viisikymmentä veistosta, neljätoista litografiaa ja kymmenen piirustusta. Näyttelyn nimi on Variatio Arctica Sculptura ja Huhtamo on ensimmäinen suomalainen taiteilija, joka on pitänyt näyttelyn Tretjakovin galleriassa. (Pääkkönen 2009)

Muurolalainen taideseppä Risto Immonen on ammatiltaan käsiteollisuusopettaja, mutta opettajan työn lisäksi hän on määrätietoisesti kulkenut taiteen polulla. Taontatyön mestarin tutkinnon Immonen on suorittanut vuonna 1987. Vuonna 1999 hän pääsi Teuvo Tuomivaaran kanssa Lapin läänin edustajana Ranskaan projektiin, jonka tarkoituksena oli rakentaa veistosreitti yhdeksän ranskalaisen kylän läpi. Immosen teos rakentuu yhdeksästä pylväästä, joiden päihin on sijoitettu rakennuksia muistuttavia elementtejä. (Talvensaari 1999) Immonen on tutkinut tyhjää tilaa näyttelyssään Tyhjää – taoksia tilassa. Tyhjän tilan käsite on olennaista kiinalaisessa ja japanilaisessa filosofiassa ja estetiikassa. Veistokset ovat luonteeltaan minimalistisia. Teokset on tehty taotuista terästangoista, joiden käsittelyssä vuorottelevat himmeä ja kiiltävä pintastruktuuri. Veistokset on asetettu joko vertikaalisesti tai horisontaalisesti. (Parkkonen, 2000) Immonen on takonut veistoksen nimeltä Pelastus kirkon vanhasta kattokuparista. Teoksessa on kolme ristiä, jotka symboloivat toivoa. (Karila 2007)

Teuvo Tuomivaara on syntynyt Posiolla vuonna 1943. Puu, pronssi ja kivi ovat Tuomivaaran käyttämiä materiaaleja. Teosten lähtökohtana on realistinen muoto, jota on pelkistetty. Myös myytit, tarinat ja oman mielen maisemat toimivat lähtökohtina. Tuomivaara on tehnyt useita julkisia tilaustöitä, esimerkiksi vuonna 2000 Liekki– ja Syli-veistokset Posion Pentikinmäelle. Viron Pärnuun on pystytetty Vedenjakaja vuonna 2001. Tuomivaara on pitänyt useita näyttelyitä Euroopassa ja saanut Lapin läänin taidepalkinnon vuonna 1991. (Roi-Press 14.9.2003) Tuomivaaran veistos Romahtanut maisema on rakennettu kuudestakymmenestä puupalasta ja se luo vaikutelman venäläisestä ortodoksikirkosta sipulikupoleineen. Puu on läheinen materiaali Tuomivaaralle, koska hän asuu metsän keskellä. Tuomivaaran abstraktien veistosten lähtökohtana on luonnonelämys tai  -muoto. (Järvinen 2003)

Lapin taiteilijaseuran taiteilijat Erkki Salmela, Sauli Miettunen ja Seppo Öfverström muodostavat taiteilijaryhmän nimeltä Jäänsärkijät. Ryhmään kuuluu yksi naispuolinen jäsen, Enontekiöllä syntynyt ja Tammisaaressa asuva, Iria Ciekca Schmitdt. (Niskala, 2003) Jäänsärkijät  esiteli töitään Rooman keskustassa sijaitsevassa tunnetussa galleriassa nimeltään Pio Monti. Seppo Öfverström käveli ulkoministeriöön ja esitti rohkeasti asiansa: ”Pitäis päästä Roomaan…”  ja näyttely Roomaan järjestyi. Näyttelyn teoksen olivat  esillä myös Rovaniemellä. (Lappalainen 2003d)

Yhteisiä teemoja teoksissa ovat materiaalien keskeinen rooli ja huumori. Erkki Salmelan pronssiveistosten kelloteema jatkuu betoniveistoksissa. Kello-veistoksen reunat kaareutuvat aaltomaiseksi viivaksi. Pronssireliefissä Syvemmälle tuo mieleen elementtejä maisemasta. Sauli Miettunen on tehnyt veistoksia nimeltä Havupuu, Androgyyni ja Vaneripensas, jossa luontoa on muunneltu ja järjestetty uudella tavalla. Seppo Öfverström on tuonut esille sarjan vanhoja työkaluja, jotka on muutettu absurdeiksi epäkoneiksi. Epäkoneiden on tulkittu kritisoivan yhä nopeampaa muutostahtia yhteiskunnassa. Patinoidut metallipohjat tuovat aikaulottuvuutta maalauksiin ja reliefeihin. Öfverströmin teosten nimet ja kuvioinnit suuntaavat ajatuksia myytteihin ja vanhoihin kulttuureihin. Teoksen Son of Daidalos yksisiipiset valjaat kertovat Ikaroksen rohkeudesta ja haaksirikkoisesta lennosta. (Niskala 2003a)  Öfverström yhdistää veistoksellista otetta ja maalausta teoksessaan Lähinnä hiljaisuutta. Reliefimäisyys käy vuoropuhelua selkeästi sommitellun osan kanssa, jossa kylmän siniset elementit on järjestetty systemaattisesti. (Lampela 2001) Miettunen on käyttänyt materiaalinaan puuta. Hänen humoristiset veistoksensa on koottu valkoisiksi maalatuista puiden juurista. Juurien päihin hän on kiinnittänyt neljä valkoista pyörää. Työn nimi on Amatööri (hippi luistelee). (Laitila 2003)

Teuvo Ypyä on kultaseppämestari, joka tekee abstrakteja veistoksia. Hän yhdistelee erilaisia materiaaleja teoksissaan, esimerkiksi puuta ja kierrätysmateriaaleja. Teoksessa Perhe on käytetty puuta ja vanhoja saranoja hauskasti, tyylikkäästi ja huumorintajuisesti.

Lopuksi

Rovaniemen taidemuseon johtaja Hilkka Liikkanen on sanonut, että tarkkasilmäinen katselija voi nähdä lappilaisessa taiteessa valon, kylmän ja kaamoksen tunnelmia. Toisaalta Kalle Lampelan mielestä globalisaatio näkyy lappilaisten taiteilijoiden töissä. (Kuoppa 2002) Pohjoisen läsnäolon ihmisen ja luonnon suhteisiin liittyvässä pohdintaa on voinut havaita töissä, jotka olivat Lapin  taiteilijaseuran 10-vuotisnäyttelyssä Kemissä ( Keskitalo 2000). Lapin Taiteilijaseuran abstrakteissa teoksissa arktisuuden voi nähdä toisinaan voimakkaana kevään valona loistavassa keltaisessa, valon kajastuksina tai auringonläikkinä, toisinaan maisemallisina aineksina ja pohjoisen horisontteina tai viittauksina luonnonelementteihin joko teoksissa tai niiden nimissä. Lapin abstraktissa arktisessa taiteessa on havaittavissa kansainvälisten vaikutteiden läsnäolo ja yhdistyminen pohjoisen leveyspiirin tunnelmiin.

Lähteet

Harju, Liisa. 2007. Ryhmä Kemin muotoutuminen suomalaisen ja kemiläisen kuvataiteen kentässä. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos.

Hautala-Hirvioja, Tuija. 1999. Liisa Rautiainen. Pohjoinen: Oulu.

Hugh Honour & John Fleming. 1982, 1991. Maailman taiteen historia. Suom. Itkonen-Kaila, Maria ym. Otava: Helsinki. 1994.

Kallio, Rakel. 1991a. Taiteen pikkujättiläinen. Informalismi. Toim. Kallio, Rakel & Kallio, Veikko & Kämäräinen, Eija & Lahtinen, Heikki & Mattila, Tiinaliisa & Sakari, Marja. WSOY: Porvoo, Helsinki, Juva. s. 235 – 236.

Kallio, Rakel. 1991b. Taiteen pikkujättiläinen. Minimalismi. Toim. Kallio, Rakel & Kallio, Veikko & Kämäräinen, Eija & Lahtinen, Heikki & Mattila, Tiinaliisa & Sakari, Marja.  . WSOY: Porvoo, Helsinki, Juva. s. 416 – 418.

Kallio, Rakel. 1991c. Taiteen pikkujättiläinen. Konkreettinen taide, konkretismi. Toim. Kallio, Rakel & Kallio, Veikko & Kämäräinen, Eija & Lahtinen, Heikki & Mattila, Tiinaliisa & Sakari, Marja. WSOY: Porvoo, Helsinki, Juva. s. 328 – 330.

Kämäräinen, Eija & Kallio, Rakel. Taiteen pikkujättiläinen. Abstrakti taide. Toim. Kallio, Rakel & Kallio, Veikko & Kämäräinen, Eija & Lahtinen, Heikki & Mattila, Tiinaliisa & Sakari, Marja. WSOY: Porvoo, Helsinki, Juva. s. 11 – 14.  

Karjalainen, Tuula, 2003. Kuvakiistojen keskellä. Teoksessa: Pinx. Maalaustaide Suomessa. Siveltimen vetoja. Toim. Helena Sederholm. Weilin + Göös: Porvoo, s. 90 – 93.

Kuusamo, Altti, 2003. Miten taide esittää itseään. Teoksessa: Pinx. Maalaustaide Suomessa. Siveltimen vetoja. Toim. Helena Sederholm. Weilin + Göös: Porvoo, s.168 – 169.

Nevaranta, Keijo, 1998. Uusiutumisen jatkuva pysyvyys. Olavi Korolainen. 40-vuotisjuhlanäyttely. 5.6.- 2.8.1998. s. 5 – 8 

Rautiainen, Liisa & Seitamaa-Oravala, Pirkko & Vanas, Liisa, 1986. Tuuppa kattoon. Tuokioita ja taustoja Nina Vanaksen elämästä ja taiteesta. Oulu: Pohjoinen.

Sinisalo, Soile. 1990. Kuvataide 1960-luvulla. Teoksessa Ars Suomen taide 6. Toim. Salme Sarajas-Korte & Tytti Oukari & Eeva Rista & Marja-Leena Vuori. Helsinki: Otava. s. 180 – 210.

Sinisalo, Soili, 2003. Matemaattisen järjestelmällistä. Teoksessa: Pinx. Maalaustaide Suomessa. Siveltimen vetoja. Toim. Helena Sederholm. Weilin + Göös: Porvoo, s. 109 – 110. 

Taiteen Pikkujättiläinen.1991. Toim. Kallio, Rakel ym. WSOY: Porvoo, Helsinki, Juva.

Tamás, Aknai & Vuojala, Petri, 2004. Siirtymiä. Transit. Juhani Tuominen. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan julkaisuja, sarja C: Katsauksia ja puheenvuoroja no 28. s. 14

 

Sanomalehdet:

Järvinen, Esa J, 2003. Välimatka syysyön  sävyissä. Lapin Kansa 18.3.2003.

Järvinen Esa J. 2003. Puuta, pronssia tai Pomorit. Lapin Kansa 6.9.2003.

Kautto, Richard, 2006. Kaunainen Gandhi. Lapin Kansa 12.7.2006.

Karila, Juhani. 2007. Risto Immonen taivutteli kirkon katosta taidetta. Lapin Kansa 17.8.2007.

Keskitalo, Anne, 1999. Viivassa ilmaisun voima ja virtaus. Lapin Kansa 6.10.1999.

Keskitalo, Anne, 2000. Lapin taiteilijaseuran näyttelyssä juhlii käsitteellinen kuva. Lapin Kansa 5.4.2000.

Kosonen, Anna. Fall – exprience sekä maalauksia ennen ja jälkeen. Lapin kansa 24.9.

Kosonen, Anna, 2003. Lapin Kansa. 14.5. 2003.

Kuoppa, Anja, 2002. Lappilainen taide ja Lampela. Kirpilässä -esite.

Laitila, Raimo, 2003. Ars Arctica kertoo Lapin taiteen tilan kuuden vuoden tauon jälkeen. Pohjolan Työ 23.1.03.

Lampela, Kalle, 2000. Mikroskooppikuvia ja migreenipalloja. Lapin Kansa 12.11.2000.

Lampela, Kalle, 2001. Päitä ja patinaa. Lapin Kansa13.2.2001.

Lampela, Kalle, 2002a. Kokemuksia kokoelmista. Lapin Kansa 14.2.2002.

Lampela, Kalle, 2002b. Maanläheisiä sävyjä nykytaiteessa. Lapin Kansa 24.7.2002.

Lampela, Kalle,  2002c. Maisemakarttoja mielenliikkeistä. Lapin Kansa 24.5.2002.

Lampela, Kalle, 2002d. Taideaktivismia Lapin mausteilla. Lapin Kansa 31.1.2002.

Lapin Kansa 1999.  Tuominen valittiin vuoden keski-ikäiseksi taiteilijaksi. Lapin Kansa 10.12.1999.

Lapin Kansa 2003. Juhani Tuomisen kutsunäyttely Narvikissa. Lapin Kansa 12.3.2003.

Lappalainen, Seija, 200a. Napaan mahtuu viisi. Lapin Kansa 12.4.03.

Lappalainen, Seija, 2003b. Lapin Kansa 24.5.03.

Lappalainen, Seija, 2003c. Teräksinen luja Huhtamolainen palkittiin. Lapin kansa 7.9.2003.

Lappalainen, Seija, 2003d. Vapaata tulkintaa ja ystävyyttä. Lapin kansa 23.7.2003.

Lappalainen, Seija, 2007. Väri kohtaa valon. Lapin Kansa 30.3.2007.

Melamies, Elina, 2004. Esa Meltauksen kuva kuvasta. Lapin Kansa 3.1.2004.

Niskala, Marjaana, 1999. Ajankohtaista kemiläistaidetta. Kaleva 27.10.1999.

Niskala, Marjaana, 2003a. Pohjoisen Jäänsärkijöitä.  Kaleva 6.6.2003.

Niskala, Marjaana, 2003b. Taidenäyttely. Kaleva, 4.11.2003.

Parkkonen, Arja, 2000. Yhtä tyhjän kanssa. Lapin Kansa 21.1.2000.

Pekkala, Arja, 2008. Mikä Maku Artworldgalleria avattu. Keminmaa. 12.2.2008.

Roi-Press. Kuvanveistäjän ja valokuvataiteilijan yhteisnäyttely Rovaniemellä. 2003 Roi-Press 14.9.2003

Sarrala, Hannu, 2003a. Liisa ja Pirjo Rautiaista yhdistää käsityöläisyys. Lapin Kansa 4.9.2003.

Sarrala, Hannu, 2003b. Olavi Korolaisella riittää puhtia. Lapin Kansa 13.11.2003.

Seppä, Soile, 1999. Puu, pronssi ja kipinöivät värit. Pohjolan Sanomat 9.10.1999.

Talvensaari, Leena, 1999. Muurolan seppä muovasi rautaa Ranskassa. Uusi Rovaniemi 5.8.1999.

Turkki, Tuula, 2007. Olemassaolon merkityksestä. Lapin Kansa 5.4.2007.

Vakkuri, Marjaana, 2000. Jokivarren taiteilija teki Valosillan. Lapin Kansa 15.12.2000.

Vuorenmaa, Ville, 2003a. Isoja tunteita ja pikkutunteita. Lapin Kansa 5.10.2003.

Vuorenmaa, Ville, 2003b. Tunteen paloa grafiikan keinoin. Lapin Kansa 24.3.2003.

Pääkkönen, Sirpa, 2009. Tretjakovin galleria avautui Kari Huhtamon taiteelle. Helsingin Sanomat. 6.9.2009.

Painamattomat lähteet

Partanen, Tiina & Tausta, Johanna. Juhani Tuomisen haastattelu 8.11.1999.

Luettelo teoksista

Liisa Rautiainen: Gravita, 1992, 195×170

Pirjo Nykänen: Maisema

Richard Kautto, Kotimetsä palaa

Kalle Lampela: Joku abstrakti ekspressiivinen teos

Henri Hagman: Those, or actually already it happens

Ari Alatalo: : Teos, joka on toisena vasemmalta Lapin taiteilijaseuran Alatalon kohdalla

Ulla Niskanen, Syksyn ensimmäiset tähdet

Esa Meltaus: Joku teos maisemallinen teos

Detleff Trefz: 3 weeks in spring

Paula Suominen: Aurinkolehto

Pekka Syväniemi: Häivähdys onnesta

Marjo Hyttinen: Map mundi

Olavi Korolainen: Ripaska, 1988, öljyväri puulle 79x58x4

Toivo Hoskari: ?

Juhani Tuominen: II Sema, 2001, akryyli kankaalle, 38×138

Liisa Karintaus: Blue and gray rooms (Huoneet)

Raija Aula: Pimeän huoneet

Annamari Meltaus: Puhalla tuuleni puhalla

Markku Heikkilä: Delta

John Court: Nimettömiä, sekatekniikka 2007

Kari Tuisku

Kari Huhtamo: Metsän kaikuja vuodelta

Risto Immonen: Linnut

Teuvo Tuomivaara: Romahtanut maisema

Erkki Salmela: Syvemmälle

Sauli Miettunen: Havupuu

Seppo Öfverström: Lähinnä hiljaisuutta.

Teuvo Ypyä: Perhe

Comments are closed.