Väitöskirja

Abstraktin taiteen tekijäksi – mikrohistoriallinen elämäkertatutkimus Liisa Rautiaisesta

Kirjoittaja: Eva-Johanna Mäkinen
Sarja: A. Acta Universitatis Lapponiensis, A220
Julkaisuvuosi: 2012
Väitöskirja: Lapin yliopisto 2011, Rovaniemi
Kustantaja: Lapin yliopistokustannus, Rovaniemi
ISSN 0788-7604
ISBN 978-952-484-510-6

Lapin Yliopiston uutiset 10.2.2012

Lapin Kansa 13.2.2012

TIIVISTELMÄ

Väitöskirjani on mikrohistoriallinen elämäkertatutkimus kemiläisestä kuvataiteilijasta ja kuvaamataidonopettajasta Liisa Rautiaisesta (s.1919), jota on sanottu lappilaisen taiteen Grand Old Ladyksi. Tutkimuksessani tarkastelen 91-vuotta täyttäneen Liisa Rautiaisen elämää ja hänen kehitystään lappilaisena kuvataiteilijana, kuvataidekasvattajana ja luovana ihmisenä Kemissä.

Liisa Rautiainen työskenteli kuvaamantaidon opettajana vuodesta 1953 vuoteen 1979 asti harjoittaen samalla kuvataiteilijan ammattia. Ensimmäisen näyttelynsä hän piti vuonna 1947 ja siitä lähtien hän on osallistunut lukuisiin näyttelyihin Suomessa ja ulkomailla, esimerkiksi Saksassa ja New Yorkissa. Vuonna 1992 Rautiainen promovoitiin Lapin yliopiston kunniatohtoriksi. Suomen kuvataidejärjestöjen liiton 60-vuotisnäyttelystä kirjoittamassaan kritiikissä Rautio (1998) kirjoittaa: ”Mutta että Kemistä löytyy vielä näin taitava maalari!”

Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Miten Liisa Rautiaisesta kehittyi kuvataiteilija ja kuvaamataidon opettaja hänen elämänvaiheidensa ja elämänsä käännekohtien valossa? 2. Miten Liisa Rautiaisesta tuli abstraktin taiteen tekijä ja mitkä ovat hänen abstraktin taiteensa erityispiirteitä?

Tutkimukseni päänäkökulmana on taiteellisen kehityksen teoria, joka perustuu Kindlerin ja Darrasin (1997) teoriaan. Tämän teorian taustalla vaikuttaa semioottinen, sosiokulttuurinen ja kokonaisilmaisullinen näkökulma. Filosofisena taustana tässä näkökulmassa vaikuttaa ajatus, että taiteellista kehitystä ohjaa kahden vastakkaisen voiman konflikti: yleisen ja yksilöllisen. Tarkastelen taiteellista kehitystä Erbenin (1998) merkittävien tapahtumien ja Denzinin (1989) teorian esittämien elämän käännekohtien valossa.

Menetelmänä käytän tutkimuksessani elämäkertametodia, jossa huomio kohdistuu kuvataiteilijan elämän ja taiteellisen kehityksen käännekohtiin. Niihin johdattavat haastattelussa ilmenneet tiheät kuvaukset, jotka ovat yksityiskohtaisia, seikkaperäisiä kuvauksia haastateltavan kerronnassa. Visuaaliset muistikuvat ja kokemukset äänineen ja ihmisineen tulevat esille. Tutkimuksessani on myös mikrohistoriallinen ote, joka saa kiinnittämään huomiota pieniin elämänkulun yksityiskohtiin, johtolankoihin ja – kuten tässä tutkimuksessa – vaikkapa taiteilijan siveltimen vetoihin. Mikrohistoriallisuus tarkoittaa myös valokeilan suuntaamista kohti taiteilijan kokemusmaailmaa.

Keskeisimmän aineistoni muodostavat Liisa Rautiaisen 12 avointa haastattelua. Lisäksi aineistona on Rautiaisen 75 maalausta ja piirustusta, kopiot 39 luonnoslehtiön sivuista sekä 469 erilaista taiteelliseen toimintaan ja kuvaamataidon opettajan työhön liittyvää dokumenttia ja lehtiartikkelia sekä valokuvia elämän varrelta. Lisäksi haastattelin Rautiaisen ystävää, valokuvaaja DetlefTrefziä.

Tutkimukseni aineisto osoittaa, että periferia, syrjäinen paikka, voi olla voimavara ja hedelmällinen kasvualusta taiteelle ja taiteen opettamiselle. Liisa Rautiaisen lähes 30-vuotiasta työtä kuvaamataidon opettajana leimasi innostuneisuus, myönteisyys, rohkeus ja luovuus. Hän tutustutti oppilaansa kuvataiteen maailmaan muun muassa vierailuttaen oppilaita ahkerasti taidemuseossa. Hän kiinnitti erityistä huomiota kuvataiteen tehtäviin, jotka olivat monipuolisia ja vaihtelevia ja joissa yhdistyivät sekä kognitiiviset että tunne-elämään liittyvät seikat. Hän rohkaisi oppilaita luovuuteen, ja hänelle oli tärkeää ylläpitää positiivinen oppilaita kunnioittava ilmapiiri. Monet Rautiaisen oppilaat valitsivat taidealan ammatikseen.

Kehittymiseen abstraktin taiteen tekijäksi on vaikuttanut Liisa Rautiaisen kiinnostus seurata, mitä maalaustaiteessa tapahtuu maailmalla. Taidehistorian opiskelun lisäksi hän piti välttämättömänä matkustaa ulkomaille katsomaan modernia taidetta museoihin ja näyttelyihin. Kesäisin hän kierteli erityisesti Länsi-Euroopan museoissa ja halusi nähdä taiteilijoiden retrospektiivisia näyttelyitä, joissa ilmaisun muuttuminen abstraktiksi oli näkyvissä. Kielitaitoisena Liisa Rautiaisen on ollut helppo matkustaa ulkomailla, ja palattuaan Kemiin hän välitti näkemäänsä ja kokemaansa oppilailleen. Keskustelut toisten taiteilijoiden kanssa ovat aina kuuluneet Rautiaisen elämään, ja hänellä on Saksassa ja muualla lukuisia taiteilijaystäviä, joihin hän pitää yhteyttä. Hän on pitänyt myös useita yhteisiä näyttelyitä taiteilijaystäviensä kanssa. Yhteensä Rautiainen on pitänyt yksityisnäyttelyjä ja osallistunut noin 200 yhteisnäyttelyyn.

Rautiaisen abstraktia taidetta leimaavat muutokset: 1950-luvulla ekspressiivinen ilmaisu muuttuu kubistiseksi, 1960-luvulla informalismi vapauttaa ilmaisun, 1970-luvulla konstruktivistinen täsmällisyys, geometrisuus ja värien liukumat hallitsevat, 1980-luvulla tasaiset pinnat repeävät sykkiviksi väreiksi, viivastoiksi ja pinnoiksi, 1990-luvulla mustan eri sävyt ja varjot hallitsevat ja 2000-luvulla ilmaisu pelkistyy. Rautiaisen periaate on ollut aina työskennellä samanlaisella teemalla ja ilmaisumuodolla niin kauan, kunnes kaikki mahdolliset ajatukset ja ideat on kokeiltu.

Liisa Rautiaisen ura ja kehittyminen kuvataiteilijana ja taidekasvattajana on malli, ja hän jättää pysyvän jäljen kaikessa osaavuudessaan ja elämänmyönteisyydessään niin kuvataiteeseen ja kuvataidekasvatukseen.

Avainsanat: kuvataidekasvatus, taiteellinen kehitys, mikrohistoriallinen tutkimus, elämäkertatutkimus, elämän käännekohdat

Lisätietoja:
Eva-Johanna Mäkinen, puh. 040 582 1032

Comments are closed.